Ajankohtaista

Puhtaus ja hygienia on jokaisen oikeus

Puhtaus on puoliruokaa, kertoo sanontakin. Varsinkin näin korona-aikana, tämä pitää vielä enemmän paikkansa. Jokaisen on huolehdittava hygieniasta, oli kyseessä sitten yritys tai yksityishenkilö.

Hygieniasta ja puhtaudesta huolehtiminen on varmastikin ollut yksi puhutuimmista puheenaiheista vuonna 2020. Tämä tietysti johtuu keväällä pandemiaksi levinneestä koronaviruksesta. Puhdistusaineiden ja erilaisten suojavälineiden kysyntä onkin ollut huimaa keväästä alkaen.

Valtaosa yrityksistä onkin lisännyt kauppojensa siivousta sekä laittanut sisään- ja uloskäyntien yhteyteen esimerkiksi käsidesipulloja, joita asiakkaat saavat käyttää. Kauppojen resurssit ovat kuitenkin rajoitettuja ja aina ei yksinkertaisesti ehdi joka paikkaan valvomaan, että jokainen kori ja kärry on puhdistettu juuri sillä hetkellä, kun asiakas näitä tarvitsee.

Iltalehti uutisoi elokuun alussa, kun perheenäiti oli kauppareissun yhteydessä putsannut ostoskärryjen aisan. Artikkelin kuvan paperi ei anna paljoa tulkinnan varaa; ostoskärryn aisa oli todella likainen.

Muillakin aloilla hygienia ja puhtaus ovat olleet polttava puheenaihe. Esimerkiksi touko-kesäkuun vaihteessa VR teetti asiakkailleen kyselyn, jossa tutkittiin junamatkustajien turvallisuuden tunnetta junamatkustamisen yhteydessä. Suurinta huolta herätti junamatkustamisen puhtaus (kuusi kymmenestä). Vastaajista 47 % toivoi, että pintoja desinfioitaisiin enemmän, 42 % puolestaan toivoi varmempaa käsienpesumahdollisuutta. Vähän alle 40 % vastaajista toivoi myös, että käsidesiä olisi enemmän saatavilla.

 

Koronavirus tarttuu pääasiassa pisaratartuntana, mutta se viihtyy myös pinnoilla

Eri tahot ovat keväästä alkaen tutkineet, miten kauan tällä hetkellä valloillaan oleva koronavirus (SARS-CoV-2 eli COVID-19-taudin aiheuttaja) säilyy pinnoilla tartuttavana. Tutkimusten tuloksista kirjoittavat mm. WHO, JIDC, ScienceDirect, The Lancet ja ECDC.

Nopeimmin koronavirus häviää tutkimusten mukaan mm. kopiopaperista, nenäliinasta (molemmat 3 tuntia) sekä kuparista (4 tuntia). Voiton tartuttavuuden säilymisessä vei kirurgiset maskit, joissa koronavirus saattaa pysyä tartuntakykyisenä jopa viikon. Pahvissa koronavirus saattaa säilyä tartuntakykyisenä noin 24 tuntia eli yhden päivän, kun taas sileillä pinnoilla, kuten ruostumattomassa teräksessä sekä muovissa, virus voi säilyttää tartuttavuuden jopa 3 päivää.

Kaupassa asioivien osalta viimeinen vaihtoehto on huono. Useimmissa kaupan ostoskärryissä ja -koreissa on muovia juuri siinä osassa, mistä asiakas pitää kiinni. Toki kaupat tuskin antavat ostoskärryjensä virua tällaisen epidemian jyllätessä kolme päivää ilman pesua, mutta entä jos asiakkaat pystyisivät helpottamaan kaupan työtä edes vähän?

 

Asiakkaat mukaan puhdistustalkoisiin

Jo keväällä uutisoitiin kaupasta, jossa otettiin käyttöön desinfiointipaketti, jota asiakkaat saavat käyttää esimerkiksi ostoskorien ja -kärryjen puhdistamiseen. Jotkut kaupat myös tarjoavat esimerkiksi suojakäsineitä asiakkaille kaupan sisäänkäynnin luona.

Mitä jos tähän olisi yhtenäinen ja helppo ratkaisu?

Winwipes tarjoaa monien muiden puhdistustuotteiden ohella käteviä desinfiointipyyhkeitä. Pyyhkeitä on saatavilla eri malleilla joko seinätelineissä tai lattiamalleissa. Lue lisää tuotteistamme.

Kaupoissa asioivien on helppo napata desinfiointipyyhe telineestä ja puhdistaa sillä ostoskori tai -kärry ennen kuin ottaa sen käyttöönsä. Tähän tarkoitukseen Winwipesin desinfiointipyyheannostelijan lattiamalli toimii kuin nakutettu. Annostelija ei vie paljoa tilaa ja sen voi sijoittaa kätevästi ostoskorien ja -kärryjen läheisyyteen. Annostelijaan on integroituna myös roskakori, joten asiakas voi helposti heittää käytetyn liinan roskiin.

WINWIPESin desinfiointipyyhkeet soveltuvat mainioksi ratkaisuksi myös edellä mainittuun junien matkustajatilojen puhtaudesta huolehtimiseen. VR:n kyselyn mukaan useimpia junamatkustajia huoletti varsinkin WC-tilojen ja tukipintojen siisteys. Tällaiseen tarkoitukseen Winwipesin desinfiointipyyheannostelijan seinämalli on loistava ratkaisu. Annostelijan voi sijoittaa esimerkiksi WC-tilojen läheisyyteen tai muihin kohteisiin, joissa pintojen koskettaminen on matkustajien kannalta pakollista.

 

Tule mukaamme matkalle kohti turvallisempaa tulevaisuutta! Ota meihin yhteyttä, niin mietitään yhdessä juuri sinun yrityksellesi toimivin ratkaisu!

Tilaa myös uutiskirjeemme.

Uutiskirjeen vastaanottajana saat kiinnostavaa tietoa Winwipes Oy:n toiminnasta, tarjouksista sekä ennakkotietoa uusista tuotteistamme. Tilaa uutiskirje nyt!